Pintakäsittelyalan erikoisammattitutkinto, maalarimestari

Hae koulutukseen

Maalarimestarin koulutus on suunnattu pitkän työkokemuksen alalta omaaville ja alalla parhaillaan työskenteleville, myös yrittäjille.

Rakennusmaalauksen osaamisalan suorittanut maalarimestari on erikoistunut korjaus- ja uudisrakennusmaalaustöihin. Hän osaa myös tapetoinnin, tasoitetöiden ja ruiskumaalauksen perusteet siten, että kykenee johtamaan maalareiden työskentelyä. Rakennusten sisäpuolisten pintojen maalauksen ja tapetoinnin lisäksi hänellä voi olla erikoisosaamisena tasoitetyöt tai julkisivujen pintakäsittelyt.

Pintakäsittelyalan erikoisammattitutkinnon suorittaneita työskentelee esimerkiksi itsenäisinä ammatinharjoittajina rakennustyömailla, pintakäsittelyalan yrittäjinä, yritysten vastuullisissa työ- ja esihenkiötehtävissä sekä erilaisissa opetus-, konsultointi- ja valvontatehtävissä. Toiminta voi olla erittäin laaja-alaista tai johonkin erityisosaamiseen suuntautunutta.

Koulutuksen kohderyhmä

Pitkän työkokemuksen alalta omaavat, alalla työskentelevät tai alan yrittäjät.

Koulutuksen sisältö

Pintakäsittelyalan erikoisammattitutkinto, rakennusmaalauksen osaamisala, kokonaislaajuus on 180 osaamispistettä (osp)

Tutkinnon pakollinen osa:

  • Rakennusmaalauksen menekki- ja kustannulaskenta 40 osp

Valinnaiset osat, joista valitaan 4 osaa:

  • Maalaustyökokonaisuuden suunnittelu ja ohjeistaminen 35 osp
  • Rakennusmaalaustöiden totetutus 35 osp
  • Maalausalan töiden organisointi ja johtaminen 35 osp
  • Rakennusmaalaustöiden suunnittelu 35 osp
  • Puujulkisivujen maalaustyöt 35 osp
  • Perinnemaaleilla maalaus 35 osp
  • Koristemaalaus 35 osp

Hae koulutukseen

Opiskelijatarinoita

  • Kuva rakennusalan työsalista, jossa opiskelijat tekemässä harjoituksia.

    23.1.2025 Opiskelijatarinat

    Kylpyhuoneremontoijaksi lyhyellä koulutuksella

    Tällä kertaa rakennusalan hallissa on paikalla kylpyhuoneremontoija-koulutuksen ryhmä. Meneillään on esimerkiksi lattialaatoitus, seinälaatoitus ja moduulikylpyhuoneen rakentaminen. Opettaja Jani Lehtilä kertoo, että noin vuoden kestävässä koulutuksessa harjoitellaan eri työvaiheita niin perusteellisesti, että sen jälkeen osaa tehdä kylpyhuoneita itsenäisesti, vaikka ei olisi aiempaa kokemusta. Osaaville kylpyhuoneremontoijille on kysyntää, sillä edellisestä koulutuksesta työllistyi kaikki ja kaksi lähti itsenäisiksi […]

  • Kolme sähköalan opiskelijaa harjoitustilassa.

    8.1.2025 Opiskelijatarinat

    Alanvaihtajien uusi ura sähköalalla

    Kävimme haastattelemassa sähköalan opiskelijoita. Lue kolmen alanvaihtajan tarina, kuinka he päätyivät sähköalalle ja millaista opiskelu on ollut käytännössä? Sähköalan työtehtävissä on valinnanvaraa.

  • Kaksi puhtausalan valmistunutta opiskelijaa ja kaksi ohjaajaa Liedon kunnantalolla.

    9.12.2024 Blogi

    Liedossa koulutetaan osaajia oppisopimuksella

    Liedon kaupunki on hyvä esimerkki työnantajasta, jonka palvelukseen on mahdollista päästä myös ilman koulutusta, kun asenne on kohdillaan. Kävin haastattelemassa puhtausalan oppisopimusopiskelijoita ja heidän esihenkilöitään Raija Laihista ja Tuula Heinosta Liedon kaupungintalolla. Yhteistyö Turun AKK:n kanssa on jatkunut jo yli 20 vuotta.

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun