Ajankohtaista
Koulutus lisää osaamispääomaa ja työtyytyväisyyttä
Puolitoista vuotta sitten peräti 43 VAK:laista aloitti tuotannon esihenkilötyön erikoisammattitutkinnon opiskelun oppisopimuksella Turun AKK:ssa. Määrä jakautui aika tasan uustuotannon ja huoltopalveluiden kesken.
Syyskuussa 2024 tutkintotodistus on kourassa yhtä lukuunottamatta kaikilla, ja viimeinenkin näyttö saadaan maaliin viimeistään marraskuussa. Vahdon toimipisteen lisäksi opiskelijoita on ollut Oulusta, Seinäjoelta, Liedosta, Tampereelta, Jyväskylästä ja Vantaalta.
”Meillä on aiemmin ja on edelleenkin ollut yksittäisiä oppisopimuskoulutuksia huoltopalveluissa ja uustuotannossa, mutta tämä oli ensimmäinen tämän mittaluokan ponnistus”, kertoo henkilöstöjohtaja Tarja Mäkinen. ”Kyseessä on merkittävä panostus osaamispääomaan ja myös esihenkilötoimintaan.”
Turun AKK:n laatu- ja asiakkuuspäällikkö Risto Ruohola komppaa.
”Koulutuspäiviä oli kaikkiaan 48. Koulutusta toteutettiin eri kaupungeissa, huomioiden työnjohtajien aamu- ja iltavuorot. Osaaminen osoitettiin aina jokaisen omalla työpaikalla. Lisäksi työnjohtajat päivittivät työturvallisuuskortit ajan tasalle työpaikalle räätälöidyillä turvallisuuskoulutuksella. Palaute oli hyvää. Paljon kiitosta sai myös mm. uustuotannon työnjohtajien vierailut huoltopalveluissa ja vastaavasti korjaamoiden työnjohtajien koulutuspäivät Vahdolla tuotantoon tutustuen. Vahdon toimipisteellä kun näkee alusta alkaen miten rakentuvat ne erilaiset autokoriratkaisut, joita huoltoyksikössä sitten huolletaan.”
”Kun tuntee henkilöitä paremmin, uskaltaa kysyä myös neuvoja ja puolestaan itse auttaa muita. Sitoutuminen ja tiimityö ovat mielestäni lisääntyneet”, kertoo Elvis.
Haastatteluun osallistuvat työkiireiltään myös työnjohtajat Elvis Seestrand (VAK Oy uustuotanto) ja Ilkka Hakkarainen (VAK Huoltopalvelut).
Kysymykseen miltä opiskelu tuntui vastaa ensin Elvis. ”Aluksi ei ollut ihan tarkkaa tietoa, että mitä on tulossa. Materiaalit kuitenkin saimme sähköpostilla jo hyvissä ajoin ennen koulutusta, joten niihin ehti perehtymään riittävästi ennen aloitusta. Ja muut puitteet, eli työt, joihin koulutus suoraan kohdistui, olivat kuitenkin olemassa. Koulutuspäiviä, jotka tavallisesti kestivät koko päivän, oli noin kerran kuukaudessa. Näytöt hieman stressasivat, mutta muutoin en voi sanoa, että koulutus olisi tuntunut erityisen raskaalta.”
Ilkka komppaa työkaveriaan. ”Tässä iässä kaikki uusi on vain hyvää. Harjoitukset tehtiin oikeaa työtä ja oikeita projekteja tehden, ei tarvinnut luoda mitään keinotekoista ympäristöä opiskelua varten”.
Koulutuksen aikana Ilkka huomasi, että tuli tutustuttua myös talon muuhun väkeen paremmin. Normaalisti aika menee omalla osastolla, mutta nyt vierailtiin luvan ja ihan ajan kanssa vuorotellen katsomassa muiden toimintoja ja prosesseja.
Samalla lisääntyi yhteiseen hiileen puhaltaminen ja toisten auttaminen. ”Kun tuntee henkilöitä paremmin, uskaltaa kysyä myös neuvoja ja puolestaan itse auttaa muita. Sitoutuminen ja tiimityö ovat mielestäni lisääntyneet”, kertoo Elvis.
Tarja Mäkinen kertoo aluksi hämmästelleensä sitä, kuinka monen eri alan asiantuntijoita VAK-konserniin mahtuukaan. Siitä huolimatta jokaisen on ymmärrettävä, mitä yrityksessä tehdään ja mitä se missäkin kohtaa prosessia tarkoittaa.
”Tuotteemme eivät ole sarjatuotantoa. Jos asiakas keksii kysyä tai pyytää jotain toiminnetta tai ominaisuutta, me usein toteutamme sen. Se on ehdoton myyntivalttimme, mikä saattaa joskus olla huollolle haaste”, Ilkka valottaa.
VAK kertoo olevansa koulutusmyönteinen organisaatio, jossa on mahdollista edetä. Jos henkilöstössä on hyvä tyyppi, jolla on vielä motivaatiota opiskella, hänelle annetaan siihen mahdollisuus.
Risto muistelee, että 5-6 vuotta sitten muutama VAK:lainen opiskeli silloisessa Lähiesimiestyön ammattitutkinnossa tiiminvetäjäksi. Moni heistä eteni koulutuksen jälkeen työnjohtajaksi. Heistä 10 toimi nyt päättyvän Tuotannon esihenkilötyön erikoisammattitutkintokoulutuksen näytön arvioijina.
”Kuvastaa yrityksen panostusta asiaan, sillä heidänkin työaikaansa kului opiskelijoiden parissa. Sekin nähdään kuitenkin satsauksena tulevaan”, Risto uumoilee.
VAK:n varovaisissa tulevaisuuden suunnitelmissa on myös jonkinasteinen oppilaitosyhteistyö, jossa omissa tiloissa olisi solu tai toiminto, missä voisi kouluttaa tietty määrä ihmisiä oppisopimuksella erityisesti tiettyihin työtehtäviin, kuten asennus tai hitsaus.
”Meillä on henkilöstöpolitiikkaan kirjattu, että kun henkilö on meillä töissä, hänen osaamisensa ei ainakaan vähene. Tämän koulutuksenkin kokemukset ovat sellaisia, että varmasti lisääkin on tulossa, mutta annetaan henkilöstön nyt hetki hengähtää”, Tarja Mäkinen hymyilee.
VAK Oy suunnittelee ja valmistaa laadukkaat ja ajanmukaiset raskaan kaluston tavarankuljetusratkaisut. Lukuisat omat innovaatiot, modernit tuotantomenetelmät ja pitkä kokemus ovat nostaneet VAK:n alan suunnannäyttäjäksi ja yhdeksi Pohjois-Euroopan merkittävämmäksi kuljetuskaluston valmistajaksi.
VAK-tuotteet valmistetaan alusta loppuun asti Pohjoismaiden suurimmalla elementtitehtaalla Turun kupeessa, Vahdolla. Laajaa perustuotevalikoimaamme täydentää alan uusinta tekniikkaa edustavat erikoisratkaisut esim. normaalia pidemmät HCT-perävaunut. Kalustomme täyttävät kaikki lainsäädännön vaatimukset sekä kansainväliset tyyppihyväksynnät. Käytössäsi on myös maan kattava huoltoverkosto.
VAK – Vastuullisen kuljettamisen puolesta
Tutustu tarkemmin www.vak.fi