Opiskelijatarinat
Harri myi itsensä oppisopimukseen
Kun työ tehtaassa oli vain työ, eikä se tuntunut merkitykselliseltä, oli aika miettiä uusia vaihtoehtoja. Tausta puolustusvoimissa, rauhanturvaajana ja vanginvartijana sai luonnollisesti miettimään vaihtoehtoja turvallisuusalalla. Mutta miten päästä alalle, kun oli määräaikaisessa työsuhteessa?
Harri lähti selvittämään, olisiko olemassa vaihtoehto, missä alalle voisi kouluttautua niin, että toimeentulo olisi turvattu. Hän päätyi hakemaan turvallisuusalan työvoimakoulutukseen ja tuli valituksi. Se kuitenkin tarkoitti sitä, että opiskelu tapahtuisi työn ohessa. Harri sai kuitenkin työnantajansa kanssa sovittua, että tekee pelkkää iltavuoroa. Näin hän pystyi osallistumaan koulutukseen päivisin.
Turun AKK:n turvallisuusalan opettajat tekevät tiivistä yhteistyötä alueen toimijoiden kanssa, jotta alalle saataisiin uusia tekijöitä mahdollisimman tehokkaasti. Turvallisuusalan työvoimakoulutukseen hakeutuneen Harrin tausta kiinnitti heti opettaja Ilkka Myllymaan huomion, joka alkoi välittömästi miettiä mikä olisi sopivin koulutusmuoto Harrin tilanteeseen. Oppisopimus vaikutti parhaalta vaihtoehdolta. Oppisopimuksen edellytyksenä on kuitenkin alan työpaikka. ”Annoin Harrille listan alan toimijoista ja yhteyshenkilöistä ja käskin häntä ottamaan yhteyttä oppisopimusta ehdottaen. Ja niin Harri myi itsensä töihin”, Myllymaa summaa.
Harri kertoo, että prosessi ei ollut helppo. Se vaati paljon suunnittelua ja vaivannäköä. Nyt Harrilla kuitenkin on työpaikka, jossa hän suorittaa turvallisuusalan ammattitutkinnon työn ohessa seuraavien 8 kuukauden ajan. Harri kiittelee opettaja Ilkka Myllymaata, jonka ohjauksella ja kontakteilla oppisopimus saatiin aikaiseksi.
Turun AKK:n opettajien tiivis yhteistyö alueen yritysten kanssa on avainasemassa opiskelijoidemme työllistymisessä. Mikäli sinulla on mielessä alanvaihto tai uusi ammatti – ota rohkeasti yhteyttä opinto-ohjaajiimme tai suoraan opettajiin. Suunnitellaan yhdessä sinulle sopiva koulutus. Meillä onnistuu!