Opiskelijatarinat

Automekaanikon työ on monipuolista

Heidi Jaarinen 13.6.2023

Automekaanikko-opiskelija ja opettaja

Turvallisuusalalla työskennellyt Saana muutti Porista Turkuun ja halusi opiskella uuden ammatin. Autoala oli ollut mielessä jo muutaman vuoden ja niimpä Saana haki Turun AKK:hon automekaanikon opintoihin. Jonkin verran hän oli autojen kanssa touhuillut, mutta periaatteessa opinnot alkoivat ihan alusta. Ryhmässä on useita alanvaihtajia mutta myös niitä, jotka opiskelevat vasta ensimmäistä ammattiaan. Opiskelijoiden ikähaarukka on noin 20-50 vuotta. Saana kehuu, että porukka on mukavaa ja hän on viihtynyt koulussa hyvin.

”Täällä saa oikeasti tehdä käytännön töitä.”

Parasta hänen mielestään opinnoissa on se, että saa oikeasti tehdä käytännön töitä. ”Tekemällä oppii parhaiten”, Saana toteaa. Työssäoppiminen alan yrityksissä on iso osa opintoja. Saana oli hetken harjoittelussa yrityksessä, jossa tehtiin rengastöitä ja hän huomasi heti, että se ei ole hänen juttunsa. Mieluiten hän tekisi tulevaisuudessa töitä kausihuoltoja tai pidempiäkin huoltotöitä tekevässä firmassa. Työssäoppiminen on oiva keino saada käsitys siitä, mitkä työtehtävät sopivat itselle parhaiten ja toisaalta saada myös ”jalkaa oven väliin” ajatellen työllistymistä.

Saanan mielestä mekaanikon työ on mielekästä, koska työtehtävät ovat niin monipuolisia ja vaihtelevia. ”Tämä ei ole mitään liukuhihnahommaa”, Saana toteaa. Hän kertoo, että ammatti vaatii fyysisesti jonkin verran voimaa ja osa työtehtävistä on ergonomisesti haastavia, eli ala vaatii riittävän hyvää kuntoa.

Turun AKK:n ajoneuvoalalla koulutetaan myös varaosa-huoltomyyjiä, joka soveltuu fyysisesti kevyempää työtä alalta hakeville. Opiskelijoidemme joukossa on useampi alanvaihtaja vakuutusyhtiön kautta. Varaosa-huoltomyyjä tarvitsee työssään teknistä tietämystä, mutta työ keskittyy enemmän asiakaspalveluun ja myyntiin.

Ajoneuvoalan opettaja Timo Peltoniemi ohjaamassa Saanaa Turun AKK:n autohallissa.

Heidi Jaarinen

Olen Turun AKK:n markkinointi- ja koulutusasiantuntija. Aiemmassa työssäni TE-toimiston asiantuntijana näin jatkuvasti onnistumisia kun työnhakijat työllistyivät koulutuksen kautta, nopeallakin aikataululla. Siksi minusta on tullut suuri koulutusten puolestapuhuja. On erittäin inspiroivaa ja mielenkiintoista työskennellä ammatillisen koulutuksen parissa! Vapaa-ajalla intohimona on tanssiminen.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 14.4.2020 Blogi

    Erityistä tukea maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille

    Turun AKK haluaa panostaa maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden kotoutumiseen, opiskelun sujuvuuteen ja työelämään siirtymiseen. Siksi olemme palkanneet maahanmuuttajataustaisia ohjaajia, jotka auttavat opiskelijoitamme lähestulkoon kaikessa mitä elämä ja opiskelu eteen tuovat. Meillä työskentelee kaksi maahanmuuttajien opintoneuvojaa sekä yksi koulunkäynninavustaja. Tukea on mahdollista saada suomen kielen lisäksi arabiaksi, dariksi, englanniksi, hollanniksi, kurdiksi, persiaksi ja saksaksi. Uusien opintojen aloittaminen on […]

  • Opiskelija, joka käyttää opinnoissaan vr-laseja.

    3.4.2024 Digitaalisuus

    Digipedagogiikka muokkaa työelämän vaatimuksia

    Digipedagoginen osaaminen on keskeinen tekijä ammatillisessa koulutuksessa, kun tavoitteena on valmistaa opiskelijoita työelämän vaatimuksiin. Organisaation on huomioitava eri sidosryhmien tarpeet ja kehitettävä digipedagogista osaamista monipuolisesti, jotta pysytään jatkuvasti kehittyvän digitalisaation matkassa mukana. On hyvä muistaa, että digipedagogiikka ei ole vain opiskelijoiden tai opettajien asia, vaan se vaikuttaa myös suoraan työelämään. Työntekijöiden digipedagoginen osaaminen parantaa organisaatioiden […]

  • 19.10.2022 Opiskelijatarinat

    Alanvaihto tuo vireyttä elämään

    Innostuneisuus opiskeluun ei jäänyt epäselväksi, kun tapasin Maijan, 52 ja Leenan, 61, jotka ovat aloittaneet lähihoitajaopinnot Turun AKK:ssa tammikuussa 2022. Nauru raikaa ja jutusta ei meinaa tulla loppua, kun naiset kertovat opiskelukokemuksistaan. Molemmat heistä ottivat rohkean askeleen vanhemmalla iällä ja vaihtoivat alaa. Kannattiko? ”Ehdottomasti”, naiset huudahtavat yhteen ääneen! Uuden ammatin opiskelu on tuonut heille täysin […]

  • 2.7.2024 Ajankohtaista

    Tekoälyn käyttö opetuksessa

    Tekoälyn käyttö vaatii harkittua suunnitelmaa. Lue opettaja Anniina Niemisen vinkit, miten hyödynnät tekoälyä opetuksessasi ja mitä on hyvä ottaa huomioon sen käytössä.

  • 17.5.2018 Opiskelijatarinat

    Luonteenpiirteet ohjasivat unelma-ammattiin

    Tapaan Branimir Petkovin helteisenä toukokuun päivänä Turun AKK:n infopisteellä. Kädenpuristus on luja, mutta katse lempeä. Bulgariassa syntynyt, kymmenen vuotta sitten Suomeen tullut herrasmies tuntee Kärsämäen toimipaikan kuin omat taskunsa – täällä hän seitsemän vuotta sitten aloitti opintopolkunsa, jota kuunnellessa lähes hengästyy. Branimir oli viettänyt Suomessa kolme vuotta opiskellen kieltä sekä kulttuurieroavaisuuksia, kun hän pääsi Turun […]

  • Perhepäivähoitaja ja lapsia leikkimässä puukuutioilla

    6.10.2023 Opiskelijatarinat

    Perhepäivähoitajan koulutus työn ohessa

    Pitkän uran matkailualalla tehnyt Sari  57, sairastui harvinaiseen sairauteen ja joutui tekemään alanvaihdoksen. Matkailualan epäsäännöliset työajat eivät enää sopineet uuteen elämäntilanteeseen. Nyt Sari työskentelee monikulttuurisessa päiväkodissa. Hän opiskeli työn ohessa oppisopimuksella kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon, jossa hän suuntautui perhepäivähoitajaksi. ”Alä pelkää tarttua uusiin haasteisiin ja vaikka et olisi opiskellut pitkään aikaan, niin koulusta saat aina tukea ja […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun