Blogi

Asiakaslähtöisyys on toiminnan lähtökohta

Risto Ruohola 2.7.2021

Turun AKK:n toiminnan johtoajatuksena on tuottaa sellaista koulutusta, jonka avulla hankittu osaaminen työllistää ja auttaa talousalueen elinkeinoelämää pysymään kehityksessä ja kilpailussa mukana. Opiskelija- ja työelämäasiakkaat ovat meillä keskiössä. Ammatillinen koulutus on aina ollut työelämäläheistä, mutta uudet toimintamallit korostavat yhä enemmän tiivistä yhteistyötä kaikkien osapuolten kesken. Opiskelijan, oppilaitoksen, sidosryhmän (mm. TE-Palvelut ja yrittäjäjärjestöt) ja työelämän saumaton ja tiivis yhteistyö on toiminnan lähtökohta. Yhteistyön ja toiminnan pitää olla läpinäkyvää.

Digitalisaatio on muuttanut työn tekemisen kulttuuria, eikä työtä ole tarpeen enää sitoa samalla tavalla aikaan, eikä paikkaan ja työstä tulee jatkossa enemmän henkilökohtaista ja yksilöllistä. Oppilaitoksen tulee oppia toimimaan yhä enemmän ja monipuolisemmin asiakkaiden kanssa sekä vastaamaan uusin laatuvaatimuksiin.

 Standardiorientoitunut toimintakulttuuri on tärkeä osa asiakaslähtöisyyttä

Standardi-sanaa toiset vihaavat ja toiset jopa rakastavat. Turun AKK:ssa standardiorientoitunut toimintakulttuuri tarkoittaa laadukasta ja varsinkin tasalaatuista toimintatapaa läpi koko organisaation. Näin pystymme vastaamaan työelämän nykyvaatimuksiin yhä paremmin. Laadukkaan toiminnan todistamme ulkoisilla- ja sisäisillä auditoineilla. Toimintakulttuurin toiminnasta tehdään havaintoja ja näyttöjä kerätään jatkuvasti ja suunnitellusti.

Sisäinen auditointi on palautteen hankintatapa siitä, miten erilaiset laatulupauksemme toteutuvat käytännössä, ja missä auditointikohteella on vielä varaa parantaa toimintaansa.

Vuoden 2021 ensimmäisellä puolikkaalla olemme parantaneet henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman toteutusta. Koko organisaatio oli mukana oppimis- ja kehittämistyössä. Koulutus- ja oppisopimus ovat henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman ydintä. Sopimuksilla varmistamme edellä kerrottujen yhteistyötahojen toimivan samoilla tiedoilla, samojen tavoitteiden eteen. Tavoitteiden, jonka tuloksena työelämä saa osaavaa työvoimaa. Olemme halunneet varmistaa näiden tavoitteiden toteutumista sisäisillä auditoinneilla. Suoritetut auditoinnit osoittivat, että laatulupauksemme täyttyvät ja voimme olla tyytyväisiä toiminnastamme sekä yhteistyöstä työelämän kanssa.

Auditointien avulla pystymme löytämään näyttöä toiminnastamme. Tärkeä osa tuloksia ovat myös havaitut kehittämistoimenpiteet.

Valitsemalla kumppaniksi standardiorientoituneen oppilaitoksen, varmistat itsellesi luotettavan ja osaavan yhteistyötahon. Kumppanisi on myös sitoutunut kehittämään ja parantamaan toimintaansa sinun eduksesi.

Laadukas auditoitu toiminta on muutakin kuin ISO 9001- sertifikaatti seinällä. Se osoittaa Turun AKK:n toimivan asiakaslähtöisesti ja järjestelmällisesti laadun kehittämisessä – siis sinun eduksesi!

 

Risto Ruohola

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 7.2.2023 Ajankohtaista

    Ohjaajaksi eri ikäisille

    Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon perusteiden uudistuttua vuoden 2023 alusta on tutkinnossa enemmän valinnanvaraa ja mm. mahdollisuus suuntautua ohjaamaan vain yläkouluikäisiä tai aikuisia. Aiemmin tutkinnossa oli pakollisena osana aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus, joka edellytti harjoittelua koululaisten iltapäivätoiminnassa. Uudistuksen jälkeen on mahdollista valita, tekeekö tutkinnon lasten ja nuorten vai aikuisten parissa. Nyt tutkinto vastaa paremmin työelämän vaatimuksia […]

  • 8.1.2021 Blogi

    Matkalla kohti huippulaatua

    Vuosi 2020 oli Turun AKK:n pitkän laatumatkan toimeliain vuosi. Laatumatka on maraton, jonka osallistujat eivät luultavasti pääse milloinkaan maaliin. Onneksi reitille osuu kuitenkin useita väliaika- ja huoltopisteitä. Matka on riittävän pitkä, jotta toimintamme saadaan niin laadukkaaksi, että loppusuoran lähestyessä voimme ylpeinä valita maaliviitoituksen, jonka päällä lukee: huippulaatu. Oikealla uralla Yhtenä maamme merkittävimpänä ammatillisen koulutuksen toimijana […]

  • 28.2.2024 Opiskelijatarinat

    Liiketoiminnan opinnoista osaamista monelle alalle

    Liiketoiminnan ammattitutkintoa opiskeleva, Kosovosta kotoisin oleva Marigona Bajrami, on löytänyt opintojen aikana itsestään myös yrittäjän. Räätälöityjä uima- ja porealtaita myyvässä yrityksessä työharjoittelussa ollessaan hän on perustanut siskonsa kanssa vastaavan yrityksen Kosovoon, missä sisko edelleen asuu. Marigona tuli Suomeen 6 vuotta sitten. Kotimaastaan hänellä on plakkarissa pankki- ja finanssialalle suuntautunut, kauppakorkeakoulutututkintoa vastaava koulutus. Koulutuksensa jälkeen hän […]

  • Neljä opiskelijaa keskustelemassa.

    29.8.2024 Ajankohtaista

    Yrittäjyysosaamista painotetaan opinnoissa

    Vaikka itsellä ei olisi ajatusta lähteä yrittäjäksi, yrittäjämäinen ajattelutapa ja asenne ovat tärkeitä ominaisuuksia työyhteisössä. ”On tärkeää ymmärtää, mistä yrittäjyydessä ja sisäisessä yrittäjyydessä on kyse ja mikä merkitys jokaisen työntekijän omalla toiminnalla ja asenteella on organisaation menestykseen ja jatkuvuuteen”, summaa liiketoimintaan liittyvien alojen opettaja Riitta Windahl. Turun AKK:ssa yrittäjähenkisyyttä tuodaan esille kaikkien alojen opinnoissa. Yrittäjyys […]

  • 24.2.2022 Blogi

    Hyvinvoiva henkilöstö on osa laatua

    Turun Aikuiskoulutussäätiö työllistää vuosittain parisataa työntekijää vakituisiin, määräaikaisiin ja sivutoimisiin työsuhteisiin. Suurin osa näistä henkilöistä on opettajia, mutta heidän lisäkseen Säätiöllä työskentelee henkilöstöä myös hallinnon puolella erilaisissa tehtävissä. Henkilöstön työurat ovat tavallisesti pitkiä, mikä kertoo siitä, että työssä viihdytään. Ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilöstö onkin yksi menestystekijöistämme, joka takaa myös laadukkaan toiminnan. Yksi taustalla vaikuttavista tahoista […]

  • Varastoalalta liiketoiminnan alalle.

    9.9.2022 Opiskelijatarinat

    Varastoalalta liiketoiminnan koulutukseen

    39-vuotias Janne Karvinen on alkuperäiseltä koulutukseltaan autoasentaja, mutta kesätyöt veivät aikanaan varastotöiden pariin, missä hän työskenteli viimeiset 12 vuotta esihenkilö- ja työnjohtotehtävissä. Työssään hän on hoitanut myös mm. henkilöstörekrytointia tilaamisesta perehdyttämiseen ja kokemusten pohjalta syntyi kiinnostus syventää liiketoiminnan osaamista ja saada työuralle uutta sisältöä. Toiveena oli ottaa myös teoriapuolta enemmän haltuun. Niinpä hän alkoi kartuttaa […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun