Ajankohtaista

Alanvaihto vuodessa unelma-ammattiin

Heidi Jaarinen 16.2.2024

Koulunkäynninohjaaja luokassa lasten kanssa

”Olin asettanut 40 vuoden iän takarajaksi sille, että otan askeleen kohti uutta alaa. Tuntui, että vanhassa työpaikassa olin jo antanut kaikkeni ja myös nähnyt kaiken”, 15 vuotta kaupan alalla työskennellyt Heta aloittaa. Nyt Heta on täyttänyt 40 ja opiskelee koulunkäynninohjaajaksi Turun AKK:ssa.

Tämä ei ollut ensimmäin kerta, jolloin Heta oli pohtinut alanvaihtoa. Hän oli aiemmin hakenut lähihoitajakoulutukseen, mutta ei tullut silloin valituksi. Sittemmin ajatus opiskelusta oli lähes kuopattu ja Heta keskittyi hakemaan työpaikkoja. Hän oli hakenut muutamiin päiväkoteihinkin, mutta ne paikat menivät alan tutkinnon suorittaneille eli pätevämmille hakijoille. Heta oli kuitenkin varma, ettei hänestä enää olisi opiskelijaksi eikä pitkä koulutus tuntunut taloudellisestikaan mahdolliselta.

Eräänä päivänä Facebookia selatessaan hänen silmiinsä osui Turun AKK:n kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnosta kertova julkaisu. ”Ei voi olla totta, että koulutus kestää vain vuoden!”, Heta kertoo miettineensä ja täyttäneensä hakemuksen samantien. Hänet hyväksyttiin koulutukseen – itselle tehty lupaus sai siivet.

Käytännönläheistä opiskelua

Samassa ryhmässä Hetan kanssa on muitakin samaa ikäluokkaa olevia alanvaihtajia. Työssäoppimisjakso eli työharjoittelu koitti jo kahden viikon opintojen jälkeen.

”Olimme kaikki todella jännittyneitä, mutta näin jälkeenpäin ajatellen se olikin tosi hyvä juttu päästä tutustumaan alaan käytännössä”, Heta muistelee. Oppilaitoksessa vietetyt päivät sisältävät paljon teoriaa, mutta tälläkin alalla käytännön työ on se, mikä opettaa tekijäänsä parhaiten. ”Parasta on, kun työssäoppimispaikoissa tapaa pitkän uran alalla tehneitä ihmisiä, jotka jakavat tietojaan ja kokemuksiaan”, Heta kertoo innostuneena.

Heta tunnustaa, että kynnys lähteä opiskelemaan oli korkea, mutta kaikki on mennyt hienosti, eikä hän ole päivääkään katunut päätöstään. Päinvastoin; on ollut ihanaa päästä näkemään koulumaailmaa ja mitä siellä oikeasti tapahtuu. Ala tuntuu omalta ja välillä Heta kertoo miettivänsä, voiko tämä olla edes työtä. Toki arjessa on myös vaativia ja haastavia tilanteita, mutta silti rento meininki.

Ohjaajaksi lasten, nuorten tai aikuisten pariin

Koulutuksesta on mahdollista suuntautua ohjaajaksi eri koulutusasteille. Opettaja Pauliina Karhumäki-Ranta on kannustanut opiskelijoita suorittamaan koulutukseen sisältyvät työssäoppimiset eri paikoissa, jotta he saisivat mahdollisimman laajan näkemyksen alan mahdollisuuksista.

Heta on ollut työssäoppimassa jo kolmessa eri paikassa: alakoulussa, iltapäivätoiminnassa ja erityiskoulussa. ”Paikanvaihto on tuntunut raskaalta, kun on juuri päässyt sisään yhteen paikkaan, mutta toisaalta olen saanut monipuolista työkokemusta ja sen myötä käsityksen siitä, missä haluan alalla työskennellä”, Heta sanoo.

Haastatteluhetkellä Heta on työssäoppimassa erityiskoulussa, jonne hän toivoo myös työllistyvänsä valmistuttuaan. Heta toimii opettajan apuna luokassa. Hän kertoo, että erityiskoulussa ollaan enemmän läsnä oppitunneilla. Kahta lasta kohtaan on yksi ohjaaja. Oppilailla on erilaisia tarpeita ja ohjaaja on vierellä koko ajan. Heta kertoo juuri harjoittelevansa tukiviittomia, joita käytetään erityiskoulussa päivittäin. Niitä on opeteltu myös ammattitutkinnon oppitunneilla.

Alanvaihto toi uuden rytmin päivään

Ennen opintojaan Heta kertoo miettineensä erityisesti sitä jaksaisiko hän vielä opiskella iltaisin työpäivän jälkeen. ”Välillä on joutunut tekemään enemmän kotitehtäviä, mutta kaikesta olen selvinnyt ja loppujen lopuksi koulutus on enemmän käytännönläheistä työtä”.

Perhearjen hän on saanut yhdistettyä opiskeluun, kiitos säännöllisen päivärytmin. Hetan opinnot jatkuvat vielä, mutta hän sai jo sijaisuuden talviloman ajaksi kerhotoiminnasta.
”Olen niin innoissani, kun olen päässyt uudelle alalle!”, Heta iloitsee ja suosittelee samaa aivan kaikille, jotka pohtivat alanvaihtoa.

Heidi Jaarinen

Olen Turun AKK:n markkinointi- ja koulutusasiantuntija. Aiemmassa työssäni TE-toimiston asiantuntijana näin jatkuvasti onnistumisia kun työnhakijat työllistyivät koulutuksen kautta, nopeallakin aikataululla. Siksi minusta on tullut suuri koulutusten puolestapuhuja. On erittäin inspiroivaa ja mielenkiintoista työskennellä ammatillisen koulutuksen parissa! Vapaa-ajalla intohimona on tanssiminen.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • Henkilöiden alavartaloja

    10.8.2023 Ajankohtaista

    Vinkkejä alanvaihtoon

    Alanvaihto on merkittävä päätös ja sen tekemiseen kannattaa valmistautua huolellisesti. Tässä on muutamia huomioon otettavia seikkoja, kun harkitset alanvaihtoa: Alanvaihto on mahdollisuus uusiin haasteisiin ja tyytyväisyyteen, mutta se vaatii ponnisteluja sitoutumista saavuttaaksesi tavoitteesi. Ennen kuin teet päätöksen, tee perusteellinen pohdinta ja huolellinen suunnitelma. Älä jää asian kanssa yksin! Voisiko sopiva koulutus löytyä Turun AKK:sta? Ammattitaitoiset […]

  • 9.4.2021 Podcast

    JAKSO 2: ALANVAIHTO

    Alanvaihto voi liittyä moneen asiaan elämässä ja alanvaihtajia onkin paljon. Vanhaa ammattia kohtaan saattaa iskeä väsymys tai se ei enää sovellu tekijälleen. Terveysongelmatkin voivat ohjata alanvaihtoon sekä tietysti se, ettei ala enää työllistäkään. Tällä kertaa pääsemme tutustumaan Turun AKK:n entiseen opiskelijaan Camilla Gustafssoniin, jolla on laaja koulutustausta ja monipuolista osaamista, mutta elämäntilanne vei kuitenkin suorittamaan […]

  • 8.5.2019 Opiskelijatarinat

    Rohkeilla valinnoilla toiveammattiin

    Pöytyältä kotoisin oleva, mutta koko nuoruutensa Turussa viettänyt Riikka Salonen valmistui vuonna 2010 suurtalouskokiksi, jonka alan työt kiinnostivat kolmen vuoden ajan. Tuntui, että kokin työ ei kuitenkaan ollut hänen juttunsa. Niinpä hän siirtyi yritysmyynnin pariin miettien samalla mitä haluaisi isona tehdä… Hän irtisanoutui yritysmyynnistä viiden vuoden jälkeen ja alkoi etsiä kouluttautumismahdollisuuksia koulunkäynnin ohjaajaksi. Niinpä Riikka […]

  • 9.2.2022 Opiskelijatarinat

    Unelmat todeksi huolella suunnitellen ja askel askeleelta edeten

    Turun AKK:ssa on syksystä 2021 lähtien ollut mahdollista osana uraohjausta perehtyä lähemmin myös yrittäjyyden ja yritystoiminnan maailmaan. Erityisessä Yrittäjyyspajassa opiskelija pohtii omia valmiuksiaan toimia yrittäjämäisesti sekä hankkii lisätietoa tämän päivän yrittäjyyden monista eri muodoista.   Yrittäjyyspaja on osa Turun AKK:n ja Gradian yhteistä ”Mestaripolkua rakentamassa” -ESR-hanketta. Hankkeessa korostuu mm. uraohjaus ja jatkuvan oppimisen idea – […]

  • Kolme sähköalalle vaihtanutta naista perustelee valintaansa blogitekstissämme.

    23.5.2024 Ajankohtaista

    Lamppu syttyi – uusi ura sähköalalta

    Maanantai- ja tiistai-iltaisin Turun AKK:n A-talon piha alkaa täyttyä autoista iltapäiväneljän korvilla. Kyseessä on syksyllä 2023 alkaneen sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinnon iltaopinnot, joita suorittaa myös kolme motivoitunutta alanvaihtajanaista. Mikä heidät sai hakeutumaan sähköalalle ja miten opinnot ovat sujuneet? Kokiksi vuonna 2016 valmistunut Susan ei enää koe ensimmäistä ammattiaan omakseen – siitäkin huolimatta, että hän on […]

  • Perhepäivähoitaja ja lapsia leikkimässä puukuutioilla

    6.10.2023 Opiskelijatarinat

    Perhepäivähoitajan koulutus työn ohessa

    Pitkän uran matkailualalla tehnyt Sari  57, sairastui harvinaiseen sairauteen ja joutui tekemään alanvaihdoksen. Matkailualan epäsäännöliset työajat eivät enää sopineet uuteen elämäntilanteeseen. Nyt Sari työskentelee monikulttuurisessa päiväkodissa. Hän opiskeli työn ohessa oppisopimuksella kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon, jossa hän suuntautui perhepäivähoitajaksi. ”Alä pelkää tarttua uusiin haasteisiin ja vaikka et olisi opiskellut pitkään aikaan, niin koulusta saat aina tukea ja […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun