Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto

Hae koulutukseen

Koulunkäynninohjaaja ohjaamassa aikuisopiskelijoita

Haluatko työllistyä ohjaustyöhön lasten, nuorten tai aikuisten pariin tai pätevöityä perhepäivähoitajaksi oman työn ohessa?

Oppisopimuskoulutukseen on jatkuva haku. Työnantaja voi palkata sinut myös suoraan oppisopimukseen, joten kannattaa ehdottaa oppisopimusta työnhaun yhteydessä!

Valitse kahdesta osaamisalasta:

1. Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen osaamisala

Valmistut koulunkäynninohjaajaksi ja voit työskennellä ohjaajana esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, peruskoulussa sekä ammatillisessa koulutuksessa. Voit suuntautua myös aamu-, iltapäivä- sekä vapaa-ajantoiminnan ohjaamiseen.

Työssäsi pääset osallistumaan eri ikäisten oppijoiden kasvatuksen ja toimintakyvyn tukemiseen ja ohjaamiseen. Teet aktiivisesti yhteistyötä opetushenkilöstön kanssa.

2. Perhepäivähoidon osaamisala

Perhepäivähoidon osaamisala antaa pätevyyden työskennellä esimerkiksi lasten perhepäivähoitajana omassa kodissasi tai ryhmäperhepäivähoidossa ja toimia varhaiskasvattajana yhteistyössä perheiden ja muun yhteistyöverkoston kanssa.

Koulutus toteutetaan vain oppisopimuksena.

Kohderyhmä ja alalle soveltuminen

Alasta kiinnostuneet, jotka ovat motivoituneita työllistymään alan tehtäviin, sekä alalla ilman tutkintoa työskentelevät.

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkintoon liittyy tutkintokohtaisia terveydentilavaatimuksia. Katso tarkemmat terveydentilavaatimukset tästä linkistä.

Jos sinulla on pitkä työkokemus tai suoritettuja opintoja kasvatus- ja ohjausalalta, ota yhteyttä opettajaan: Pauliina Karhumäki-Ranta puh. 040 832 6915, pauliina.karhumaki-ranta@turunakk.fi. Alan kokemus mahdollistaa opintojen suorittamisen henkilökohtaisen aikataulun mukaan.

Koulutuksen sisältö ja kesto

Oppiminen tapahtuu pääasiassa työpaikalla aidoissa työtehtävissä. Koulutukseen sisältyy myös lähiopiskelupäiviä oppilaitoksessamme, ohjattua verkko- ja etäopiskelua sekä itsenäisiä etätehtäviä.

Koulutuksen suunniteltu kesto on noin 1 vuosi. Kesto määräytyy valittujen tutkinnon osien ja aiemman osaamisesi mukaan.

Tutustu tutkinnon perusteisiin (siirryt e-perusteet-sivustolle)

Avaa ja tulosta tästä esite (pdf).

Lue opiskelijatarinoita blogistamme

Opettaja Pauliina Karhumäki-Ranta kertoo uudistuneesta kasvatus- ja ohjausalan tutkinnosta ja koulunkäynninohjaajan osaamisalasta. Lue lisää

Sari, 54, teki alanvaihdon pitkän työuran jälkeen ja opiskelee koulunkäynninohjaajaksi oppisopimuksella. Lue lisää

Sari, 57, valmistui perhepäivähoitajaksi työn ohessa. Lue lisää

Keskimääräinen kuukausipalkka

2 207 €
Lähde: duunitori.fi

Oppisopimus

Koulutuksesta on mahdollisuus työllistyä joustavasti oppisopimukseen missä vaiheessa tahansa.

Osaamisen tunnustaminen

Aikaisempi osaaminen otetaan huomioon opintojen suunnittelussa.

Opiskelijatarinoita

  • Kuva rakennusalan työsalista, jossa opiskelijat tekemässä harjoituksia.

    23.1.2025 Opiskelijatarinat

    Kylpyhuoneremontoijaksi lyhyellä koulutuksella

    Tällä kertaa rakennusalan hallissa on paikalla kylpyhuoneremontoija-koulutuksen ryhmä. Meneillään on esimerkiksi lattialaatoitus, seinälaatoitus ja moduulikylpyhuoneen rakentaminen. Opettaja Jani Lehtilä kertoo, että noin vuoden kestävässä koulutuksessa harjoitellaan eri työvaiheita niin perusteellisesti, että sen jälkeen osaa tehdä kylpyhuoneita itsenäisesti, vaikka ei olisi aiempaa kokemusta. Osaaville kylpyhuoneremontoijille on kysyntää, sillä edellisestä koulutuksesta työllistyi kaikki ja kaksi lähti itsenäisiksi […]

  • Kolme sähköalan opiskelijaa harjoitustilassa.

    8.1.2025 Opiskelijatarinat

    Alanvaihtajien uusi ura sähköalalla

    Kävimme haastattelemassa sähköalan opiskelijoita. Lue kolmen alanvaihtajan tarina, kuinka he päätyivät sähköalalle ja millaista opiskelu on ollut käytännössä? Sähköalan työtehtävissä on valinnanvaraa.

  • Kaksi puhtausalan valmistunutta opiskelijaa ja kaksi ohjaajaa Liedon kunnantalolla.

    9.12.2024 Blogi

    Liedossa koulutetaan osaajia oppisopimuksella

    Liedon kaupunki on hyvä esimerkki työnantajasta, jonka palvelukseen on mahdollista päästä myös ilman koulutusta, kun asenne on kohdillaan. Kävin haastattelemassa puhtausalan oppisopimusopiskelijoita ja heidän esihenkilöitään Raija Laihista ja Tuula Heinosta Liedon kaupungintalolla. Yhteistyö Turun AKK:n kanssa on jatkunut jo yli 20 vuotta.

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun