Opiskelijatarinat

Kutsumuksena hoitoala

Heidi Jaarinen 9.7.2024

Lähihoitajaopiskelija Kenneth mittaamassa potilaalta sokeriarvoa.

Haastattelimme Kennethiä, joka opiskelee lähihoitajaksi Turun AKK:ssa. Hänen sympaattinen olemuksensa on kuin tehty sotealalle. Hän on tuttu näky AKK:n käytävillä, sillä hän on toiminut opintojensa ohella myös opiskelijakunta Tulmukan puheenjohtajana ja on aina aktiivisesti mukana kaikissa tapahtumissa.

Kenneth tuli Turun AKK:hon vuonna 2023 työskenneltyään call center -tehtävissä Kreikassa reilu viisi vuotta. Hän kertoo kokevansa kutsumusta hoitoalalle ja ajatus opiskelusta lähihoitajaksi oli selkeä. Kenneth halusi palata opiskelemaan Suomeen, koska täällä koulutuksen taso on korkea. Hän selasi aikuiskoulutuksen vaihtoehtoja ja päätyi Turun AKK:n opinto-ohjaajan pakeille keskustelemaan vaihtoehdoista. ”Siitä tapaamisesta jäi niin hyvä vaikutelma, että tiesin tämän olevan minun paikkani”, Kenneth muistelee lämmöllä.

Hän on silminnähden tyytyväinen ja kertoo opiskelun olleen jopa parempaa kuin osasi odottaa. Kenneth kehuu vuolaasti Turun AKK:n opettajien ammattitaitoa, josta kertoo ammentaneensa tietotaitoa todella paljon. Opintojensa loppusuoralla oleva Kenneth vitsailee, että ei haluaisi lähteä AKK:sta pois, koska on viihtynyt niin hyvin.

Nopeasti kiinni työelämään

Lähihoitajakoulutukseen kuuluu paljon työssäoppimista eri paikoissa, jotta opiskelijat saisivat mahdollisimman monipuolisen näkemyksen alan eri tehtävistä jo opintojen aikana. Ensimmäinen harjoittelu oli päiväkodissa, joka oli Kennethille täysin uusi ympäristö. Hän oli harjoitteluun kuitenkin todella tyytyväinen ja kertoo oppineensa paljon. Toisen harjoittelun Kenneth suoritti vanhusten asumisyksikössä. Hän kehuu sitä, kuinka hyvin hänet otettiin vastaan ja mukaan kaikkeen. Muut työntekijät olivat todella avuliaita ja panostivat siihen, että Kenneth oppisi mahdollisimman paljon. Hän kertoo päässeensä tekemään haastaviakin tehtäviä, jotka koki todella hyväksi harjoitukseksi.

Kennethin viimeinen harjoittelujakso päättyi jokin aika sitten. Sen hän suoritti Varhan kotihoidossa. Hän paljastaa ajatelleensa, ettei kotihoito välttämättä olisi hänen paikkansa, ja koska hänellä ei ole ajokorttia, ajatteli sen olevan siksikin poissuljettu vaihtoehto. Toisin kuitenkin kävi. Kotihoidon itsenäinen ja vastuullinen työ vei Kennethin mennessään. Ajokortin puuttuminenkaan ei haitannut, sillä potilaskohteita on myös keskustassa kävelymatkan säteellä.

Veto työelämään on todella kova ja opiskelijoille tarjotaan usein töitä jo opintojen aikana. Osa Kennethin opiskelukavereista on siirtynyt oppisopimukseen. He suorittavat koulutuksen loppuun pääosin työpaikalla ja käyvät koulussa teoriatunneilla vain satunnaisesti. Myös Kennethille on tarjottu tätä mahdollisuutta, mutta hän halusi keskittyä opintoihin ja on tehnyt töitä koulun ohella. Tätä hän perustelee sillä, että haluaa saada opettajien ammattitaidosta kaiken mahdollisen irti.

Kenneth kertoo, ettei ole kokenut opiskelun ja töiden yhdistämistä liian raskaaksi. Toki töitä täytyy tehdä, jotta opinnot etenevät. Opiskelu on ollut kuitenkin niin mielenkiintoista ja innostavaa, että aika on mennyt todella nopeasti eikä se ole tuntunut kuormittavalta, Kenneth summaa.

Lähihoitajaopiskelija Kenneth mittaamassa potilaan verensokeriarvoa.

Kaikenikäisiä opiskelijoita

Lähihoitajakoulutuksessa on useita aloituksia vuodessa, joten ryhmiä on myös useampia. Kenneth kertoo heidän ryhmässään olevan kaikenikäisiä, ikähaarukka on 20–60-vuotta. Jokaisella on oma taustansa, mutta suurin osa on alanvaihtajia. Hän kertoo eri-ikäisten opiskelijoiden olevan rikkaus. Oppitunneilla käydään paljon keskusteluja ja elämänkokemus tuo esiin erilaisia näkökulmia. Kenneth kehuu opiskeluilmapiirin olevan todella hyvä ja positiivinen. ”Jokainen tykkää siitä , mitä tekee ja nyt kun ollaan opintojen loppusuoralla, niin jokaisella on aika selvät sävelet jatkosta”, hän toteaa.

Kennethillä on myös selkeä jatkosuunnitelma. Hän aikoo hakea ammattikorkeakouluun jatko-opintoihin. Sitä ennen hänellä on edessään kesätauko opinnoista, jonka hän viettää tiiviisti töissä kotihoidossa.

Heidi Jaarinen

Olen Turun AKK:n markkinointi- ja koulutusasiantuntija. Aiemmassa työssäni TE-toimiston asiantuntijana näin jatkuvasti onnistumisia kun työnhakijat työllistyivät koulutuksen kautta, nopeallakin aikataululla. Siksi minusta on tullut suuri koulutusten puolestapuhuja. On erittäin inspiroivaa ja mielenkiintoista työskennellä ammatillisen koulutuksen parissa! Vapaa-ajalla intohimona on tanssiminen.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • Lähihoitajaopiskelija

    1.11.2023 Ajankohtaista

    Alanvaihto yli 50-vuotiaana

    ”Olenko liian vanha?”, oli Ninan ajatus, kun hän pohti opiskelemaan lähtemistä yli 50-vuotiaana. Uuden edessä Nina oli ollut myös reilu 10 vuotta sitten siirtyessään palkkatyöstä yrittäjäksi. Silloinkin Turun AKK oli kuvioissa mukana: tuolloin Nina halusi kehittää palkkahallinnon osaamista ja opiskeli Taloushallinnon ammattitutkinnon. ”Turun AKK oli tärkeä silloin ja on nytkin – ympyrä tavallaan sulkeutui”. Tällä […]

  • 19.10.2022 Opiskelijatarinat

    Alanvaihto tuo vireyttä elämään

    Innostuneisuus opiskeluun ei jäänyt epäselväksi, kun tapasin Maijan, 52 ja Leenan, 61, jotka ovat aloittaneet lähihoitajaopinnot Turun AKK:ssa tammikuussa 2022. Nauru raikaa ja jutusta ei meinaa tulla loppua, kun naiset kertovat opiskelukokemuksistaan. Molemmat heistä ottivat rohkean askeleen vanhemmalla iällä ja vaihtoivat alaa. Kannattiko? ”Ehdottomasti”, naiset huudahtavat yhteen ääneen! Uuden ammatin opiskelu on tuonut heille täysin […]

  • 4.10.2021 Opiskelijatarinat

    Heidi työllistyi oppisopimukseen kolmessa päivässä

    Kun yläaste läheni loppuaan, oli minulle hyvin selvää, että haen lähihoitajaksi. Olin saanut kimmokkeen alalle, sillä muutaman vuoden minua vanhempi siskoni oli alalla ja näin innostuin alasta.  Valmistumisen jälkeen työllistyin heti kehitysvammaisten asumisyksikköön. Työ kehitysvammaisten kanssa tuntui heti omalta jutulta. Työkaverit ja asiakkaat olivat mahtavia ja töihin oli aina mukava mennä. Työ oli kolmivuorotyötä, joka sopi […]

  • 17.6.2022 Blogi

    Alanvaihto hoiva-avustajaksi

    Turun AKK:sta on valmistumassa jälleen joukko uusia, iloisia hoiva-avustajia sosiaali- ja terveysalalle. Kävin haastattelemassa valmistuvaa ryhmää ja sieltä paljastuikin mielenkiintoisia urapolkuja. Ryhmä valmistuu virallisesti vasta elokuussa 2022, mutta koska työelämä on imaissut ryhmästä jo suurimman osan, pyritään koulutus saamaan pakettiin mahdollisimman nopeasti. Lähes koko ryhmä koostuu alanvaihtajista, mm. puutarhuri, kirvesmies, kampaaja, myyjä, aulaemäntä, ompelija ja […]

  • Metallialan opiskelijoita

    15.6.2023 Opiskelijatarinat

    Moni valitsee metallialan

    Naiset hitsaushaalareissa ei ole harvinainen näky Turun AKK:n käytävillä. Sari työskenteli 14 vuotta laitoshuoltajana terveydenhoidon kohteissa ja halusi tehdä jotain muuta. Tutusta ja turvallisesta työstä lähteminen oli iso askel, mutta Sari kertoo ajatelleensa, että mikäli ei pärjää, aina voi palata. Hitsaus on kuitenkin vienyt Sarin mennessään, eikä hän usko enää palaavansa vanhaan työhönsä. Sari viihtyy […]

  • Jukka Välikangas, Vesa Lehto ja opiskelija Ville.

    9.4.2024 Opiskelijatarinat

    Kiinteistönhoitaja on asiakaspalvelija

    Villelle solmittiin kiinteistönhoitajan oppisopimus RTK Palveluihin, joka tarkoittaa sitä, että hän suorittaa puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinnon loppuun palkkatyön ohessa. Opinnot alkoivat syyskuussa 2023, työharjoitteluun lähdettiin joulukuussa ja sillä tiellä ollaan. Forssasta Turkuun muuttanut Ville haki vaihtelua elämään. Hän oli pohtinut koulutusta, mutta ensisijainen tavoite oli työllistyä. Syksyllä 2023 Ville törmäsi Turun AKK:n opettaja Jukka Välikankaaseen […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun